tarjalund

Arvoituksellinen subjektiivinen oikeus päivähoitoon.

 

Syvällä rintaäänellä hiljattain uutisissa Lapsiasiavaltuutettu otti kantaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden puolesta argumentilla jota mediassa on melkein uupumispisteeseen viljelty: "Subjektiivisen päivähoito-oikeuden  rajaaminen asettaa työttömien lapset eriarvoiseen asemaan". Siis mitä tämä sitten oikein tarkoittaa? Olen pitkään yrittänyt ymmärtää mutta aina päädyn ristriitaisuuksien vyyhtiin. Siis jäävätkö lapset vaille jotain tärkeää kun ovat vain viisi tuntia päivässä ohjatussa varhaiskasvatuksessa ja tämän jälkeen saavat viettää aikaa vanhempiensa kanssa? Jos tarkastelemme asiaa tutkimustiedon sekä päiväkotihoidon nykyisen tilan näkökulmasta voitaneen todeta seuraavaa:

 

1. Laajat kansainväliset tutkimukset osoittavat että 3-6 vuotiaat lapset hyötyvät osapäiväisestä laadukkaasta pedagogisesti ohjatusta varhaiskasvatuksesta.

 

2. Alle kolmevuotiaat eivät vielä kehityksellisesti ole valmiita ryhmähoitoon, ja sen kestoa tulisi siksi minimoida. (Laajaa tutkimusnäyttöä). 

 

3. Suomen päiväkotihoidon laatu on kasvavassa määrin kärsinyt isojen ryhmien ja aikuisten vaihtuvuuden johdosta. Suomen päiväkotihoidon laatua on kritisoinut myös YK:n Lapsen oikeuksien komitea. Etenkin kasvattaja-lapsi vuorovaikutuksen puutteet ja isot lapsiryhmät sekä laadun valvonnan puute herättivät huolta.

 

4. Pitkät päiväkotipäivät ryhmässä ovat rasittavia alle kouluikäisille monestakin syystä.

 

5. Päiväkotien kasvattajat ovat jo pitkään olleet huolissaan kasvatusvastuun liikaa siirtymisestä päiväkodeille. Tästä myös tutkimusta Suomessa.

 

6. Vanhempien avuttomuus omien lasten tarpeiden kohtaamisessa on lisäänynyt.

 

7. Perheiden pahoinvointi huolestuttaa Suomessa, lastensuojelu on ylikuormitettu.

 

8. Päiväkotien mahdollisuudet vastata erityistä tukea tarvitsevien lasten tarpeisiin ovat hyvin rajalliset ja usein valitettavasti melkein olemattomat, vallitsevassa päiväkotien kireässä tilanteessa.

 

9. Subjektiivisen oikeuden lapsi- ja perhevaikutuksia on hyvin puutteellisesti tutkittu. Vallitsevan lain voimassaoloaikana, joka muodostaa tärkeän perustan Suomen kasvatuskäytännölle, on lasten oireilu päiväkodeissa lisääntynyt, etenkin tunteiden hallinnassa on nähtävissä paljon huolenaiheita.

 

10. Noin 88% suomalaisista kannattavat subjektiivisen oikeuden rajoittamista (Yle uutiset).

 

Yllä luetellut lähtökohdat huomioiden, ihan loogisesti ajatellen, tulisi mielestäni pyrkiä vahvistamaan ja tukemaan vanhempien roolia ja merkitystä  lapsen elämässä. Osa-aikainen, kotikasvatusta tukeva varhaiskasvatus luulisi olevan omiaan juuri tukemaan kokonaisvaltaisesti lapsen ja perheen hyvinvointia. Varmasti on perheitä joissa erityisapua tämän lisäksi tarvitaan mutta lapsen tehokas poistaminen vanhempien luota päiväkotihoitoon jossa ongelmana juuri ovat vaikeudet tarjota läheisiä merkitseviä jatkuvia kasvattaja-lapsi suhteita, tuskin antaa lapselle sitä apua jota tämä kipeästi tarvitsee. 

 

Työttömien vanhempien usein elävä työtilanne ja pätkätyöt jne. vaativat varmasti uudenlaisia käytännön ratkaisuja mutta vaikea on uskoa että lapsen tai vanhempien tai perheen etu toteutuisi parhaiten sillä että työttömien lapset olisivat "varmuuden vuoksi” kokopäivähoidossa.

 

Jos lapsen etu on tärkein ohjaava periaate niin tuntuu pikemminkin siltä että lapset jotka joutuvat hyvin pienestä pitäen viettämään pitkiä päiviä päiväkodissa vanhempien töiden takia ovat eriarvoisessa asemassa eikä päinvastoin.

 

Ennen kuin varhaiskasvatuksen ammattijärjestöt sekä lapsen hyvinvointia edistävät yhteiskunnan  organisaatiot ja vaikuttajat alkavat julistuksenomaisen kampanjan subjektiivisen oikeuden puolesta olisi toivottavaa että yllä oleviin lähtökohtiin paneuduttaisiin kunnolla ja käytäisiin vallitsevasta tilanteesta perusteellista pohdintaa. Vasta tämän jälkeen voidaan puhua vastuullisesta kannanotosta lasten ja perheiden hyvinvoinnin puolesta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Miten meillä on ollut mahdollisita hoitaa lapsemme ilman subjektiivistä päivähoitoa, siksi varmaan olemme jääneetkin puuttuvaisiksi ilman kunnollista ohjattua kasvatusta.

Toimituksen poiminnat