Aika uudelleenajattelulle varhaiskasvatuksessa?
Uutta
varhaiskasvatuslakia on pohdittu pitkään ja hartaasti. Lain uudistamistarve on
kiistatta ajankohtainen, jopa polttava.Viimeiset vuosikymmenet ovat olleet
varhaiskasvatusvallankumouksen aikaa jossa vastuu lasten kasvun ja kehityksen
tukemisesta on enenevässä määrin siirtynyt kodin ulkopuolelle. Subjektiivisen
päivähoito-oikeuden myötä ovat päivähoidon tarjoavat varhaiskasvatus-palvelut
saaneet jatkuvasti kasvavan kysynnän.Päiväkodit pyrkivät tätä nykyä vastaamaan
varsin suureen kirjoon perheiden lastenhoitotarpeita. Ei ole enää kyse
työssäkäyvien vanhempien oikeudesta saada lapsilleen laadukasta hoitoa heidän
ollessa töissä vaan päivähoito halutaan nähdä arvokkaana
varhaiskasvatusmahdollisuutena lapselle olivatpa vanhemmat töissä tai ei.
Valitettavasti
ollaan tultu tilanteeseen jossa ylipaisunut päiväkotilaitos ei enään pysty takaamaan
laadukasta varhaiskasvatusta ja ollaankin syystä huolissaan tilanteen
haitallisista vaikutuksista lapsiin, vanhempiin ja perheisiin.
Vaappuva
varhaiskasvatus
Päiväkodeissa
lapsiryhmät ovat liian suuria. Henkilökuntaa ei ole riittävästi. Hoitajien
vaihtuvuus huolestuttaa. Stressiä on liikaa sekä lapsilla että hoitajilla ja
myös vanhemmilla. Jokin siis varhaiskasvatuksessamme mättää. Huolestuttavasta
tilanteesta kertoo mm Tehyn Päivähoidon Ryhmäkokoselvitys. Korjautuuko tilanne
sillä että pumpataan lisää rahaa jo ylisuureen jäykkään rakennelmaan lisäämällä
koulutettua väkeä ja rajoittamalla ryhmäkokoja? Vaikka nämä kieltämättä ovat
tärkeitä asioita laatua pohdittaessa ne eivät itse asiassa ole ratkaisevia
eivätkä välttämättä toteutuskelpoisia vallitsevassa julkistaloudellisessa
tilanteessa.
Monimuotoiset
varhaiskasvatuspalvelut
On yllättävää
miten yksimielisesti lasten ja perheiden asioita ajavat järjestöt ovat antaneet
vahvan kannatuksensa uuden lain sisälölle ja myös vastustaneet subjektiivisen
päivähoito-oikeuden rajoittamista. Varmasti nämä tahot ovat vilpittömästi lasten
ja perheiden asialla mutta epäselväksi on jäänyt kannanottojen pohjana oleva
analyysi varhaiskasvatuksen ongelmista. Jää tunne että analyysin puutteellisuus
on rajoittanut varhaiskasvatuksen kehittämisehdotukset vanhoihin malleihin ja
estänyt luovien ratkaisuehdotusten esillenostamisen.
Tarvitaan uudelleenajattelua
jossa pyrittäisiin vaikuttamaan keskeisiin
ongelmakohtiin selkeästi huomioimalla lapsen, vanhempien ja perheiden etu. Tämä
voisi johtaa nykyistä monoliittistä päivähoitojärjestelmää monimuotoisempaan,
kevyempään ja perheiden vaihtelevia tarpeita paremmin vastaavaan varhaiskasvatusrakenteeseen.
Tässä seuraavassa viitteitä siitä mitä tällainen rakenne voisi olla.
Leikkikoulut
Uuden
varhaiskasvatuslain puolesta puhujat painottavat laadukkaan varhaiskasvatuksen
merkitystä ja viittaavat laajoihin asiaa koskeviin tutkimuksiin.Tärkeä on
kuitenkin myös selkeyttää että kyseiset tutkimukset koskevat valtaosaltaan 3-5
vuotiaita ja että optimaalinen aika pedagogisesti ohjatulle toiminnalle on
tämän ikäisten lasten kohdalla neljä tuntia päivittäin. Tämä tosiasia oli jo
tiedossa vuosikymmeniä taaksepäin kun leikkikoulut aikoinaan perustettiin
Suomeen tukemaan kotikasvatusta tarjoamalla lapsille kehitystä edistävää,
koulutetun pedagogin ohjaamaa toimintaa kodin ulkopuolella.
Nelituntinen
kunnan organisoima koulutettujen pedagogien ohjaama varhaiskasvatuspalvelu
niille 3-5 vuotiaille joiden toinen tai molemmat vanhemmat syystä tai toisesta
kotona, vastaisi parhaiten lapsen kehitystä tukevaa ja edistävää
varhaiskasvatusta, johon jokaisella lapsella tulisi olla oikeus.
Puistotätitoiminta
Varhaiskasvatuksen
muutoksen aika on koskettanut rajummin
alle kolmevuotiaita ja heidän vanhempiaan. Subjektiivinen päivähoitooikeus on
mm tuonut mukanaan ilmiön joka kiistatta on rasittanut ja rasittaa
äiti-lapsisuhdetta. Äiti jonka lapsi on ehtinyt olla päiväkodissa ennen uuden
vauvan tuloa kokee kasvavassa määrin ylivoimaisena kahden pienen hoitamisen
kotona ilman apua, mikä onkin varsin ymmärrettävää. Kasvava määrä äitejä näkee
taaperon jatkamisen päiväkodissa siksi tärkeänä. En kuitenkaan usko että löytyy
ainoatakaan päiväkodin ammattilaista joka näkisi tämän ratkaisun olevan lapsi-
tai perheystävällisen. Mikään ei ole niin vaikeata kuin seurata päiväkodeissa taaperon tuskaa äidin ollessa kotona uuden
vauvan kanssa. Mistä sitten apu äidille ja taaperolle?
Ei tarvitse mennä
kauaksi ajassa taakespäin tässäkään . Puistotätitoiminnasta oli aikoinaan
monelle äidille suuri apu. Nykyään vain harvalle. Puistotätitoiminta antoi äidille hengähdystauon intensiivisestä
yhdessäolosta taaperon kanssa aikana jolloin taapero on virkeimmillään ja
touhupäällä. 2-3 tuntinen ulkoilu ei ollut taaperolle liian pitkä erossaoloaika
eikä rasittanut äidin ja taaperon välistä suhdetta. Tämä happihyökkäys ja lounaan jälkeen kolmen tunnin nokoset
omassa sängyssä lähellä äitiä tuki varmasti paremmin taaperon ja äidin välistä
suhdetta kuin pitkät päiväkotipäivät erossa toisistaan. Samalla tämä antoi
äidille runsaasti aikaa yhdessäoloon uuden vauvan kanssa. Kunnan organisoima
puistotätitoiminta arvokkaana osana varhaiskasvatustukea saattaisi jopa ennalta ehkäistä tehokkaasti varhaisia häiriöitä vanhempi-lapsisuhteessa.
Päiväkodit
Päiväkodit
olisivat pääasiallisesti työssäkäyvien vanhempien lapsia varten jossa laadukas
pedagoginen varhaiskasvatus sekä lapsen persoonallisuuden kehityksen tukeminen
ja seuraaminen yhdessä vanhempien kanssa olisi selkeästi nähtävissä ja
seurattavissa päiväkodin työkäytännöissä.
Päiväkodeissa
toimivien varhaiskasvatuspsykologien tulisi keskittyä ensisijaisesti alle
kolmevuotiaiden hoidon kehittämiseen yhdessä päiväkodin ammattilaisten kanssa,
tämän kehitysvaiheen ollessa erityisen haavoittuvainen ja keskeinen
persoonallisuuden perusrakenteiden kehittymisen kannalta sekä kiinteän ja toimivan
vanhempi-lapsisuhteen kehityksessä. Laadukkaan päiväkotihoidon rakentaminen
alle kolmevuotiaille saattaa suurella
todennäköisyydellä olla ratkaiseva lasten ja vanhempien hyvinvoinnin
edistämisessä.
Lapsikeskeinen
varhaiskasvatus
Punaisena lankana
varhaiskasvatuksen kehittämisessä tulisi olla lapsen tarpeet
kehityspsykologiselta ja pedagogiselta kannalta. Vaikka nämä tarpeet
olisivatkin ristiriidassa muiden yhteiskunnallisten, sosiaalisten ja
taloudellisten pyrkimysten ja paineiden kanssa on tärkeää ettei niitä
ristiriitojen takia vähätellä vaan että päinvastoin pyritään tietoisesti
minimoimaan ristiriitojen vaikutuksia. Esimerkkinä otettakoon taapero, jonka
keskeinen tarve on rakastavan vanhemman jatkuva ja turvallinen läsnäolo. Vaikka
tämä ei aina ole mahdollista on tärkeää että tämä lapsen todellinen tarve
nähdään ja että varhaiskasvatukseen rakennetaan mahdollisimman vahva tuki
vanhempien ja lapsen läheisen suhteen jatkuvuudelle, myös silloin kun ne
joutuvat pitkät tovit olemaan toisistaan erosta. Tämä tulisi olla päiväkotitoimminnalle
keskeinen vastuu ja tehtävä, jolle tulisi tarjota asianomaiset prosessit ja
työkalut. Leikkikoulu- tai puistotätitoiminnassa tarve vanhempi-lapsisuhteen
tukemiselle on luonnollisesti paljon vähäisempi.
On varsin
ilmeistä että varhaiskasvatuksen uudelleenajattelulle on tarvetta ja että
lasten, vanhempien ja perheiden tarpeiden ymmärryksen pohjalta voidaan esittää
uuden valmisteilla olevan varhaiskasvatuslain tarjoaman monoliittisen ”yksi
koko kaikille” mallin vaihtoehdoksi malleja, jotka paremmin kohtaavat eri
tilanteissa olevien perheiden tarpeita, jotka tarjoavat paremman tuen lasten ja
vanhempien hyvinvoinnille ja jotka ovat julkistaloudelle kevyempiä kantaa.
Kommentit (0)