Varhaiskasvatuslain lykkääntyminen – onko siitä haittaa?

Varhaiskasvatuslain
uudistamisen hitaudella saattaa olla hyvätkin puolensa. Ehkä tarvitaan vielä
lisä-aikaa ja perusteellisempaa tilanteen arvioimista. Laadukas varhaiskasvatus
on kiistatta tärkeimpiä yhteiskunnallisia tukipilareita. Totta on myös että
uudistuksia kaivataan kipeästi, mutta uuden lain näkyvimmät tavoitteet,
ryhmäkokojen säätely ja kasvattajien ammattiosaamisen varmistaminen-
vaikka  ovatkin laadukkaan
päiväkotihoidon kehittämiselle keskeisiä asioita- eivät sellaisenaan pysty
ratkaisemaan paljon perustavampaa laatua olevia ongelmia. Tarvitaan paljon
syvemmälle menevä uudistus,vanhojen rakenteiden tilalle uusia, jotka selkeämmin
palvelevat lasten ja perheiden tarpeita.

Nykyisellään lasten
päivähoito on yhteiskunnalle kallis, jäykkä, vaikeasti kehittyvä laitos, jota
ohjaavat lait ja asetukset sekä organisaatio joka on paisunut kuin pullataikina.
Organisaatio koostuu eri tasoista ja ryhmittymistä, jotka kommunikoivat liian
huonosti keskenään ja joissa varsinainen tehtävä, kentän työn tukeminen ja
lapsen edun vaaliminen,liian usein hämärtyy.

Käydyssä
keskustelussa halutaan nähdä päivähoito varhaiskasvatuksen kokonaisratkaisuna
eikä enään osana varhaiskasvatusta ja se tuodaan raivokkaasti esille lapsen
oikeutena riittävän hyvään kehitykselliseen tukeen ja viestitään entistä
selkeämmin ei ainoastaan kotikasvatusta täydentävänä vaan kokopäiväisenä
kaikille alle kouluikäisille kuuluvana oikeutena.

Käsittelyä
odottavassa, uudessa varhaiskasvatuslaissa täsmennetään myös vastuun kantaminen
varhaiskasvatuksen toteuttamisesta ja laadun kehittämisestä. Tehtävä nähdään
kuuluvan kasvatusalan asiantuntijoille. Tämä merkitsee sitä, että
kasvatustieteen asijantuntijat vastaavat lastemme kasvun, kehityksen ja
oppimisen toteutumisesta.Lastentarhanopettajan koulutus ja asiantuntemus
nähdään sisältävän kaiken sen tiedon ja osaamisen mitä kokonaisvaltainen
varhaiskasvatus edellyttää. Yhteistyötä muiden lapsen kasvua tukevien
ammattiryhmien kanssa pidetään myös tärkeänä mutta kuten tähänkin saakka yhteistyölle
ei ole laadittu toimivia malleja, joissa lapsen etu selkeästi olisi nähtävissä.

Suurin epäkohta näissä
lähtökohdissa on vanhempien merkityksen jatkuva laiminlyönti.
Vanhempi-lapsisuhteen kannatteleminen ja tukeminen ei ole  riittävästi ymmärretty päiväkotityössä ja sen
käytännöissä. Jo pitkään jatkunut valitettava tilanne heijastuu vanhempien
kasvavassa avuttomuudessa ja epävarmuudessa omassa vanhemmuudessaan sekä tästä
seuraavina kasvavina lasten kehityksellisinä ongelmina, joita huolestuneena
kouluissa seurataan.

Perinteisesti
lastentarhanopettajien asiantuntemusta kaivattiin sosiaalisten ja
kognitiivisten taitojen harjoittelemiseen, kehitysvaiheessa jolloin
kotikasvatus tarvitsi lapsen kehityksen kannalta hyödyllistä täydennystä. Tätä
varten kehitettiin alun perin leikkikoulut, jotka lapsen tarpeet huomioiden rytmitettiin
nelituntisiksi. Molempien vanhempien kokopäiväisen työpanoksen tarve Suomessa
muutti tilanteen. Kasvava osa lapsista viettää nykyään suurimman osan
valveillolostaan päiväkodissa, erossa vanhemmistaan. Tätä varten kehitettiin
päivähoitolaitos, jonka tehtävänä on ollut lapsen mahdollisimman hyvä hoito
aikana jolloin hän on erossa vanhemmistaan. Päivähoitolaitoksen leikkikoulusta
periytyvä kasvatustyö on tärkeä osa lapsen hyvinvoinnin ja kasvun tukemista
mutta erityisen tärkeä on myös huomioida lapsen persoonallisuuden
perusrakenteiden kehitys ja niiden tukemiseen tarvittava ymmärrys ja
työkäytännöt. Päiväkotihoito ei merkitse ylipitkää leikkikoulua vaan tärkeä osa
kasvattajan työstä on vanhemman korvikkeena toimiminen. Mitä pienemmästä
lapsesta on kyse sen suurempi on vanhemman korvikkeen tarve. Toimiminen korvikkeena,
ikävaihekohtaisten persoonallisuuden kehityksen perusrakenteiden tukijana, ei
merkitse vanhemman korvaamista vaan etenkin vanhemmuuden mahdollistamista,
toisin sanoen lapsi-vanhempisuhteen tukemista tavalla joka mahdollistaa lapsen
ja vanhemman kannalta niin tärkeän toimivan suhteen eheyden ja toimivuuden,
pitkästä päivittäisestä erosta huolimatta. Työkäytännöt joissa lapsen
persoonallisuuden kehitykseen liityvät askeleet ymmärretään ja huomoidaan,
puuttuvat melkein tyystin nykyisessä päiväkotihoidossa. Huolestuttavin tilanne
on alle kolmevuotiaiden kohdalla, jossa vanhempi-lapsisuhteen riittämätön tuki
näkyy tänä päivänä lisääntyvässä määrin lapsissa, tämän ikävaiheen taitojen
takkuilussa, sekä tästä seuraavissa häiriöissä myöhemmissä kehitysvaiheissa.

Päivähoitotoiminnalla
ei ole kunnollisia laatukriteerejä. Kun Suomessa päivähoito kantaa varsin
kokonaisvaltaisen vastuun lapsen normaalin kehityksen tukemisesta tuntuisi myös
itsestään selvältä että myös laatukriteerit olisivat selkeästi kytkettyjä
siihen miten hyvin päiväkodit pystyvät tukemaan alle kouluikäisten lasten
kehitystä. Eri kehitysaskelten seuraaminen ja tukeminen olisi oleellinen osa
päiväkodin työtä ja työkäytäntöjen kehitystä. Päivähoidon onnistuminen ja
tehokkuus lapsen normaalin kehityksen tukijana voitaisiin aina palauttaa siihen
miten eri ikäisten lasten kohdalla on saavutettu ikätasoinen kehitys.

Alle
kouluikäisten kasvun ja kehityksen kokonaisvaltainen tuki edellyttää,
yllämainitut näkökohdat homioiden, sekä pedagogista asiantuntemusta että lapsen
emotionaalisen kasvun asiantuntemusta. Lapsia ja heidän vanhempiaan tehokkaasti
tukeva päivähoito on mahdollista vain jos pystytään luomaan puitteet joissa
jatkuva merkitsevä yhteistyö toteutuu kyseisten asiantuntijoiden välillä, ja mikä
tärkeintä, jossa vastuu päivähoidon laadun kehittämisestä ja seuraamisesta on
molemmilla ammattiryhmillä.

Kuten edellä olevasta voitaneen päätellä tarvitaan
toimivan uuden varhaiskasvatuslain valmistelussa lisäaikaa ja ongelmien ja
ratkaisujen perusteellisempaa pohdintaa.

tarjalund
Sitoutumaton Espoo

Päivähoidossa toimiva konsultti ja työnohjaaja.Auta lasta kasvamaan-päivähoidon kehittämishankkeen perustaja ja tutkija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu